Empaattikouluttaja
Karen kuvailee kokemustaan harjoitteesta:
”Muodostamme
alkuasetelman. Kaikki ovat lähellä toisiaan, kosketuksissa jonkun kanssa. Moni
istuu lattialla, muutamat seisovat. Minä istun muodon reunalla. En koe itseäni
ulkopuoliseksi. Pystyn seuraamaan katseellani lähes koko ryhmää.
Ryhmässä
alkaa syntyä liikehdintää. Tasaisin välein aina joku on liikkeessä. Silti
mihinkään ei ole kiire. Valot ovat lämpimät, ihmiset tuntuvat lämpiminä.
Ajattelen kesän helteistä iltapäivää, jolloin on niin kuuma, ettei voi muuta
kuin laiskotella. Tuntuu kuin hiljaa liikehtivä ryhmä odottaisi jotain. Minulla
on todella turvallinen tunne. Kukaan ei lähde suuntaamaan kauemmas, vaan ryhmä
muuttaa muotoaan saman keskustan ympärillä. Tunnustelen selkiä ja jalkapohjia.
Joku antaa rintakehänsä painon säärilleni. Toinen kannattelee kättäni ilmassa.
Minä lasken pääni kolmannen vatsalle.
Harjoitteen
jälkeen tunnen oloni pehmeäksi ja avoimeksi. Katson muita kiinnostuneemmin ja
tarkemmin kuin ennen.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti